|
Kevät on saapunut
Ja muuttolinnut palaavat suomeen, viime vuosina on suomeen pesiytynyt uusi
laji lieneekö ilmaston lämpeneminen taustalla.
Katukuvasta ja ostoskeskusten liepeiltä on jo aikaisemmin tehokkaasti
häädetty seuraava laji
Lupa Ruthenia (venäläiset ilolinnut) ensin järjestyssäänöillä ja sitten jopa
lainmuutoksella.
Toinen etenkin tänä keväänä ilmestynyt on Politicos Evropi (meppiehdokas),
joka saa kauppiaiden luvalla esiintyä markettien pihoilla.
Kolmas laji Tsiganos zetinaos romaniva (Romanian kerjäävät mustalaiset)
ovat sitten EU:n erityissuojeluksessa. He ovat se laji, jonka toivotaan
asettuvan ja viihtyvän pysyvästi suomessa.
Heitä ei saa häätää kaduilta eikä kauppiailla ole lupaa häätää heitä pihalta
vaikka soittaisivat hanuriaan miten nuotin vierestä ja estävät asiakkaiden
vapaata kulkua ostoksilla.
Näin sovinistisena miehenä, hoitaisin asiat päinvastoin. Antaisin
Ilolintujen olla koska he herättävät minussa muistoja joita on kiva
muistella ja ovat ilo silmälle.
Meppiehdokkaat ovat yleisesti siististi pukeutuneita miehiä ja naisia ja joskus jopa ihan järkeviä puheita pitäviä ja usein he saavatkin luvan esiintyä, tosinaan heiltä kielletään äänentoistolaiteiden käyttö.
Näille EU:n mallimaan kansalaisille, järjestäisin reservaatin jossa
halukkaat voivat vierailla ja saavat ostaa itselleen hyvän omantunnon
jakamalla almuja ja nauttia hanurimusiikista.
1. Olen syntynyt lähellä Brysseliä. Tunnen kaupungin niin hyvin, että minua ei siellä eksytetä.
2. Politiikassa päätökset tehdään kabineteissa ja käytävillä. Kaupungin valtuusto, eduskunta, tai europarlamentti ovat vain kumileimasimia, jotka siunaavat kaiken ennalta sovitun. Kulisseisssa eivät tulkit auta. Poliittinen juonittelu ja Suomen etujen lobbaaminen on hoidettava itse. Osaan suomen lisäksi flaamia (hollantia siis), ranskaa, saksaa ja englantia. Tunnen niin latinalaisen kuin germaanisenkin mentaliteetin ja osaan toimia näissä ympyröissä kulloinkin vaaditun etiketin mukaisesti. Myös slaavilainen kulttuuri ja venäjän kieli ovat hallussa. Eihän sitä koskaan tiedä mihin asti se EU laajenee? No jos minusta on kiinni, niin ei kyllä enää laajene!
3. Kokoomukseen puheenjohtaja Jyrki Katainen varoitti ihmisiä äänestämästä EUta vastustavia ehdokkaita. Minä olen jyrkästi EU kriittinen. Jyrkiä harmittaa, jos äänestät minua.
4. EUn liittovaltiokehitys on pysäytettävä ja valta palautettava kansallisille parlamenteille.
5. Turkki on murha! EUn laajentuminen itään, kaakkoon ja etelään on pysäytettävä. Ainoastaan luovutettu Karjala voidaan enää EUhun liittää.
6. Suomen maksuosuutta on vähennettävä. Suomi maksaa joka vuosi EUlle enemmän, kuin mitä se sieltä saa. Suomen saamat eurot tulee käyttää todellisten ongelmiemme ratkaisemiseen, eikä esimerkiksi pyöriäisten tarkkailuun, kuten nyt.
7. Suomen on saatava itse päättää, kuinka monta maahanmuuttajaa, sutta, tai muuta petoeläintä meillä on.
8. Elintarvikkeissa ja muissa tuotteissa on edelleenkin oltava merkinnät siitä, missä maassa ne on tuotettu. Haluan suosia suomalaista.
9. EUn ulkorajojen valvontaa tulee kiristää. Henkilöiden, jotka eivät ole minkään EU maan kansalaisia, matkustusoikeutta tulee rajoittaa. Oleskeluluvan on kosketettava ainoastaan sitä maata, joka sen on myöntänyt.
10. Minua äänestämällä voit saada ainakin yhden maahanmuuttajan takaisin sinne, mistä on tullutkin.
Turhaakin turhempi, sillä pyrittäisiin vain tukahduttamaan oikeutettu
keskustelu pakolais- ja maahanmuuttopolitiikasta.
Sopimus on jo kertaalleen alekirjoitettu 1999.
Ilmeisesti tällä sopimuksella kiellettäisiin kaikki kritiikki, joka koskee islamia ja
sen patavanhoillisia fundamentalistisimpia suuntauksia, eikä mm Khodr Chebabin
lausuntoja saisi kyseenalaista lainkaan.
Islamin ja sen äärisuuntausten naurunalaistaminen olisi kielletty.
Mielestäni länsimaisessa sivilisaatiossa pitää voida esittää kritiikkiä ja nauraa muillekin uskonnoille.
Tässä Islam halutaan jostain syystä ottaa erityissuojelukseen.
Harva jos kukaan hermostuu, jos joku kristinuskon suuntaus kyseenalaistetaan tai tehdään naurunalaiseksi, sillä jokaisellahan on oikeusmielipiteeseen.
Sopimuksella kiellettäisiin perussuomalaisilta kaikenlaiset lausunnot mikä liittyy maahanmuuttoon tai pakolaisiin.
Mikä tahansa lausunto voidaan vääntää rasistiseksi.
Tässä ala on esimerkki miten lausuntoja tulkitaan.
Jos minä vaadin perussuomalaisena tehokkaampaa suomenkielen opetusta,
integraatiota ja työtä maahanmuuttajille, sitä pidetään selvänä
osoituksena suvaitsemattomuudesta, rasistisuudesta ja
punaniskaisuudesta.
Jos vaadin samaa maahanmuuttajana, on kommentti ”mitähän toikin
narisee, painukoot takaisin mistä on tullut”.
Jos taas vaatijana on maahanmuutto- ja Eurooppa ministeri Astrid Thors,
sehän silloin on osoitus suvaitsevaisuudesta, avarakatseisuudesta ja
pelastus Suomelle perikadosta, joka seuraa jos työvoimapula iskee.
Sanoma tulkitaan sen mukaan, kuka sen lausuu.
Ulkoministeri Alexander Stubb on ryöpyttänyt perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin tapaa verrata Euroopan unionia edesmenneeseen Neuvostoliittoon.
Stubb sanoi illalla eduskunnan keskustelussa, että sellainen vertailu on suorastaan härskiä ja sikamaista. Euroopan unioni on Stubbin mielestä maailman onnistunein rauhanjärjestö.
Soini pahastui ulkoministerin puheista. Hän sanoi, ettei itse käyttäisi sellaisia sananvalintoja.
Eduskunta keskusteli hallituksen tuoreista linjanvedoista Suomen EU-politiikalle. Kansanedustajien puheissa oli jo selvästi EU-vaalikamppailun tuntua.
Stubbin rakas EU:n kritisoiminen on tabu, eiköhän sekin kohta on kielletyssä listassa, Wallin tuo varmasta kaikkien alekirjoitettava EU:n kritiikin kieltävän sopimuksen
Stubbin suuren huolenaihe taitaa kuitenkin olla, mitähän ne kaverit EU:ssa meistä ajattelevat. Suomalaisten on hyvin vaikea päästä eroon siitä alemmuuskompleksista, joka aiheuttaa jatkuva kumartumista, Neuvostoliiton aikana YYA velvoitti kumartumista Moskovaan, nyt Eurostoliiton aikana, joutuu suomalainen kumartamaan ja mielistämään Moskovan lisäksi Brysseliin Mekkaan ja Washingtoniin.
Medvedev lausui, demokratia on Venäjällä ollut aina ja tule aina olemaan, se on kai purkitettu tavara joka saa kaupasta, EU:ssa se on sama mutta löyytyy pari hylly ylämpenä ja alkuperäismerkintänä on made in EU.
Annan muuttaman faktan automaailmasta.
Tilastoista voidaan päätellä seuraavia ”totuuksia”
Tilastollisesti suurin osa onnettomuuksista tapahtuu kaupunkialueella ja alle 50 km vauhdilla.
Johtopäätös voisi olla että kaupunkialueella on vaaralista ajaa niin hitaalla vauhdilla.
Tilastollisesti suurin osa autoilijoista on onnettomuuksissa vesiselvänä.
Johtopäätös voisi olla että selvin päin riski joutua onnettomuuteen on todennäköisempi kuin pienässä nousuhumalassa, eli ilmeisesti selvin päin ei kannata ajaa autoa.
Nyt tästä saakin lööpin: Meppi ehdokas kehottaa Blogissaan kansalaisia ajamaan ylinopeudella kaupunkialueella ja humalassa.
Johan heräsivät toimittajat ja vatvovat asiaa muutaman viikon otsikoissa ja lehtiä myydään.
Kahden kuukauden vatvomisen jälkeen herää poliittinen vastustaja, tällä kertaa joku muu kun vihreät naiset, vaan puolue joka hakee profiilin nostoa raittiusasioissa sekä julkisuutta ja tekee tutkintapyynnön asiasta.
Syyllistyykö meppiehdokas rikokseen kun kehottaa kansalaisia ajamaan humalassa autolla ja vielä rikkomaan räikeästi nopeusrajoituksia kaupunkialueella.
Meppiehdokaan nettisivu kävijämäärä on kohun ansiosta nousut rakettimaisesti, ennen kohua oli kävijöitä 5000 vuodessa ja tässä vaiheessa se on jo sama päivässä.
Poliisi ei kuitenkaan löytänyt perusteita tutkinnalle. Jostain syystä asiaan puuttuu nyt valtakunnan syytäjä
ja monen kuukauden selvittämisen jälkeen päättää nostaa syytteen. Vaikka meppiehdokkaan kaikki
kirjoitukset on käyty läpi, ei painavaa tekstiä löytynyt. Joka tapauksessa saatiin selville että mepiehdokas
on joskus nuorempana ollut merimies ja ostanut parituksen uhrilta seksipalveluja. Vastapuoli on innoissaan kun löytyikin moraaliton naisten alistaja ja hyväksikäyttäjä. Meppiehdokas oli tosin sitä mieltä, että asia oli päinvastoin; yli-ikäiset naiset käyttivät 16 ikäinen lapsi hyväksi ja veivät vielä sen rahat.
Tästä nyt voi sitten pähkäillä mitä yritin sanoa
http://www.youtube.com/watch?v…r_embedded
Pitääkö sananvapaus rajoittaa ja vai sallitaanko ilmaisunvapaus ?
Laskelmoitua toimintaa, ensin koulutetaan kehitysmaissa kehitysavun
turvin ihmisiä, jotka valmistuttuaan houkutellaan ns. työvoimapulasta kärsivään Eurooppaan. Systeemin etu on siinä että raha, ei ole mennyt hukkaan kehitysapuun, vaan palautuu takaisin Eurooppaan koulutetun työvoiman muodossa. Tilastoissa voidaan kuitenkin kehua miten paljon on laitettu kehitysapua BKT:sta.
Puolustusministeri ehdotti taannoin että Afganistanin operaatio
laskettaisiin kehitysavuksi, jolloin suomi olisi saavuttanut keralla 0,7 % BKT:sta, joka on tavoite. Ei mennyt läpi. Jos olisi, USA:sta olisi tullut suurin ”kehitysavun” antaja. Jostain kumman syystä Suomi on aina kuitenkin vastustanut Neuvostoliiton avunantoyritykset.
Yksi kiihtyvä kehitysapumuoto on pakolaisten vastaanotto, eli tuodaan
(osa tule itse) autettavia suomeen. Turvapaikkakeskuksen kulut ja kaikki
pakolaisten kulut voidaan käyttää suoraan tämän 0,7 % saavuttamiseen ja rahat jäävät Suomeen.
Yksi kehitysapumuoto on sitten vielä vientituki. Eli jokin tuote tai palvelu ostetaan suomalaiselta yritykseltä ja toimitetaan johonkin kehitysmaahan. Näiden projektien toimivuudesta saamme sitten silloin tällöin lukea. Mm maailmanvesipäivänä tuli tietoon että kaikki kehitysavun puitteissa toimitetut puhtaan veden projektit (vesipisteet) eivät toimi kuin vähän aikaa, koska huoltajia ei ole (unohtui kehitysavusta). Mutta mitä nyt ei keksittäisi, että kehitysapuvarat jäisivät suomeen. Iso osaa saadaan menemään byrokratiaan, osa maahanmuuttoviraston kuluistakin luokitellaan kehitysavuksi.
Kaikesta huolimatta Suomella on vielä paljon opittavaa siitä, mitä kaikkea laskennalliseen kehitysapuun voidaan vielä sisällyttää. Ranska on tässä ehdoton ykkönen
Valheeseen tulevasta työvoimapulasta ei usko enää juuri kukaan, kaikesta
vähiten siihen uskovat jo 15 vuotta varastossa olleet maahanmuuttajat.
Valhetta ilmaston muutoksesta yritetään markkinoida edelleen, tähän
astiset toimenpiteet ovat kuitenkin olleet hyvin kaupallisia ja
kyseenalaisia.
Termi biopolttoaine siihen vannotaan, mutta itse asiassa sen
valmistaminen ja käyttäminen ei säästä ilmastoa olenkaan päinvastoin.
Autoteollisuus lobbaa jatkuvasti saasteettomampia autoja, tavoite on
kuitenkin myydä kiihtyvällä tahdilla autoja, joiden kestoikä lyhenee ja lopullinen
tavoite näyttäisi olevan kertakäyttöauto, joka vaihdetaan uuteen samaan
tahtiin kuin nykyinen öljynvaihtoväli eli siis öljy vaihdettaisiin autoineen.
Maahanmuutto lisää matkustamista tiedän sen, tuskin olisin lentänyt
niin usein Belgiaan jos ei olisi ollut sukua siellä.
Turismi, kaikenlainen turismi lisää matkustamista ja turhanpäiväisten
turistipyydysten pystyttämistä ja ylläpitämistä.
Kuntaliitokset tällä haetaan säästöjä ja palveluverkkojen
harventamista, joka taas lisää liikkumista siis pitempiä koulumatkoja,
terveyskeskusmatkoja, Kelan asiointimatkat ja putkareissut.
Lama, tästä nyt näyttäisi olevan hyötyä ilmaston näkökannalta, vähemmän
energian tarvetta kun ihmiset liikkuvat vähemmän ja rahaa on vähemmän
kuluttamiseen. Ainoa miinus on että putkareissut lisääntyvät ainakin
osalla.
Listaa voisi jatkaa mutta tosin yllä olevissa väitteissä on jo ihan
riittävästi jos asiantuntijat haluavat niitä kumota ja esittää
vastaväitteitä.
Anders Fogh Rasmussen hyväksyttiin sittenkin Naton uudeksi pääsihteeriksi.
Turkki luopui viikonlopun aikana veto-oikeudestaan, jota se piti voimassa kaikkia muita jäsenvaltiotta vastaan.
Syynä oli se, että Muhamed pilapiirrosten aikana Tanskan pääministeri ei suostunut pyytää muslimeilta anteeksi (toisin kun kaikkia mielistelevä suomen pääministeri).
Frankfurter Allgemeine Zeitung (4.4.2009) huomautti, että tämä tulee jättämään jälkensä, koska Turkki näin korosti kulttuurien törmäystä länsimaisessa liittoutumassa.
Turkkilaiset luopuivat veto-oikeudestaan, sen jälkeen kun he kiristyspolitiikan ansiosta olivat saaneet huomattavia myönnytyksiä mm Rasmusenin varamies tule olemaan turkkilainen. Jopa uusi virka tuullaan perustamaan; ns. yhteyshenkilö islamilaisen maailman kanssa, jonka myös miehittää turkkilainen.
Sen lisäksi on sovittu että Turkki saa erityiskohtelun jos EU:n liittymisneuvottelut epäonnistuisivat.
Myös kaksi tähän asti jumissa ollutta pääkohtaa on avattu neuvotelluille.
Tästä The Financial Times Deutschland oli saanut tietoa diplomaatti lähteistään, laajentumiskomisaari Olli Rhen vahvisti asian.
Turkkilaisella medialla on nyt kaikki syyt iloita kun Turkki voitti taistelun.
Turkkilainen media on myös yksimielinen ylistäessään Amerikan presidenttiä Obamaa, joka katsoi viime viikonloppuna että hän pitää puoltaa Turkin EU:n jäsenyyttä.
Tässä asiassa hän ei juuri poikkea edeltäjästään.
Amerikkalaisten rakkaus Turkkia kohtaan on tiedossa, tosin rakkaus taitaa olla yksipuolista, sillä länsivastaiset mielialat kasvavat jatkuvasti tässä aasialaisessa muslimimaassa.
On fakta että Obama puutuu EU:n asioihin, jotka eivät kuuluu lainkaan hänelle.
Obaman puheita voisi verrata siihen, että EU rupeasi yhtä aktiivisesti ja paatoksella painostamaan USA:ta Meksikon liittymisellä.
EU voisi nostaa profiiliaan ja huomauttaa ystävällisesti mutta painokkaasti, että EU:n asiat eivät kuulu lainkaan USA:lle, ja että olisi toivottavaa että USA lakaisi painostamasta Turkin liittymis-asiassa.
Jos ja kun Turkista tulee EU:n jäsen, siitä tuskin tulee Suomen kaltainen joka suuntaan mielistelevä mallioppilas.
Turkista tulee hyvin itsekkäästi kotiinpäin vetävä ja kiristyksillä uhkaava jäsenmaa.
Esimakua saatiin Natosta, jonka pääsihteerin valintaan piti kytkeä myös EU:n myönnytykset.
http://europenews.dk/en/node/21789
Tanskalaisten kokemuksista voisi ottaa opiksi, virheet ei pidä toistaa.
Juttu on englanniksi, joku pätevämpää voisi kääntää sen suomeksi.
|
|
|